Prosentit näyttää aikastalailla samoilta kuin ennenkin, ja ei mitään fifty-fiftejä. Selkeitä jakaumia se olla pitää. Ainoa ero ISFJ-tulokseen on se, että olen nyt enemmän intuitiivinen kuin realistinen. Kun tein tuon testin ekan kerran, oli selvästi eri elämäntilanne kuin nyt ja se on ehkä aiheuttanut sen, että olen ollut realistisempi silloin. Voisi ehkä sanoa, että persoonallisuuteni voi heitellä vain tuon ominaisuuden molemmin puolin.
ISFJ tarkoittaa Puolustajaa ja voisin vaikka vannoa, että on ollut jotain meneillään, joka on nostanut sen puolen mussa esiin. Oon kokenut, että joku tai jokin on uhannut mun läheisiä ja oon halunnut tehdä kaikkeni auttaakseni ja puolustaakseni heitä.
Ja nyt, tervetuloa pääni sisälle.
"Advocates are the most likely personality type to be humble in victory."
Asianajajapersoonat ovat hyvin harvinaisia. Mutta vaikka heitä on vain alle yksi prosentti väestöstä, he jättävät jälkensä tähän maailmaan. Heillä on sisäsyntyinen idealismin ja moraalin taju, mutta he ovat muita idealisteja päättäväisempiä ja määrätietoisempia. Asianajajat eivät ole toimettomia uneksijoita, vaan ihmisiä, jotka kykenevät ottamaan konkreettisia askeleita tavoitteidensa saavuttamiseksi ja pysyvän positiivisen vaikutuksen tekemiseksi.
Sisäsyntyinen idealismi- ja moraalitaju on aina vaikuttanut vahvana minussa, sekä myös päättäväisyys ja määrätietoisuus. Vaikkei sitä aina uskoisi, ainakaan mää en usko useimmiten itseeni. En viime aikoina ole ollut kovin voimieni tunnossa ja jaksanut ottaa konkreettisia askeleita suuntaan enkä toiseen, vaan jäänyt enemmänkin toimettomaksi uneksijaksi. Se hieman harmittaa perfektionistista puoltani.
Tosin tässä voi puhua mun alituinen "voin aina tehdä jotain paremmin ja olla parempi" ja "en mää muista koskaan tehneeni mitään ihmeellistä". Kohta 26 vuotta komparatiivipäätteiden kanssa elämistä... "Aina voin olla parempi/empaattisempi/ymmärtäväisempi/ahkerampi/tehokkaampi/luovempi/jne." Se on aika raskasta joskus.
Idealistisuudesta huolimatta osaan olla myös aika kylmä ja objektiivinen realisti. Idealistipuoleni kuitenkin ryöpsähtää väkisinkin esille, jopa kovimman stressailun keskellä. Se auttaa minua jaksamaan päivä kerrallaan. Haaveilu ja unelmointi pitävät pääni selvänä ja mieleni kirkkaana.
Silloin kun kaikki asiat ovat olleet hyvin elämässäni, olen pystynyt ottamaan konkreettisia askeleita tavoitteideni toteuttamiseksi. Olosuhteet eivät ole olleet kovin suotuisia sellaseen pariin vuoteen, jotta olisin niin voinut tehdä, ja sanalla sanoen olen ollut lannistunut ja lamaantunut todella pitkään. Nyt kuitenkin on valoa tunnelin päässä näkyvissä ja pitkästä aikaa mua ihan jännittää mahdolliset tulevat kuviot, ja ainoastaan hyvällä tavalla.
"Advocates are the least likely personality type to say it is fun to watch people argue."
Asianajajilla on hyvin ainutlaatuisia piirteitä: vaikka he esittävät asiansa hienopuheisesti ja rauhallisesti, heillä on erittäin vahvoja mielipiteitä, ja he taistelevat väsymättömästi heille tärkeiden asioiden puolesta. Tämän persoonallisuustyypin yksilöt ovat päättäväisiä ja voimakastahtoisia, mutta käyttävät energiaansa harvoin oman henkilökohtaisen etunsa tavoitteluun. Sen sijaan he toimivat luovasti, käyttävät mielikuvitustaan, vakaumustaan ja herkkyyttään luodakseen tasapainoa. Karma ja pyrkimys tasa-arvoon ovat asianajajille erittäin houkuttelevia käsitteitä.
Mää tuon todella harvoin mun omia mielipiteitä ja ajatuksia esille PAITSI jos kyseessä on aihe, josta mää tiedän taatusti enemmän kuin opponentti, kuten esim. diabetekseen ja keliakiaan liittyvät keskustelut. Mielipidekeskustelut lemppariasioista on asia erikseen, ja mää rakastan syvällisiä keskusteluja. Keskustelut julkkisjuoruista, Temptation ja Love Islandeista ja realityohjelmista ei kanna mun kanssa pitkälle.
Mulle on kuitenkin yleensä tärkeämpää olla mahdollisimman neutraali ja puolueeton. Yritän parhaani mukaan luovia ihmisten eriävien mielipiteiden keskellä ja pitää hyvää henkeä yllä kuin olla oikeassa. Kuten tämän osuuden siteerauksessa lukeekin, mää en ikinä halua itse riidellä enkä katsella sivusta muiden riitelyä ja kinastelua.
Kuten varmasti kaikilla on jossain vaiheessa elämäänsä myös mulla on itsekkäitä haluja ja taipumuksia. Kuitenkin pidemmän päälle mun tarpeet ja oman edun tavoittelu eivät ole niin tärkeitä kuin muiden. Esim. saatan kovasti haluta syödä viimeisen kakunpalan, mutta mieluummin annan sen toiselle. En siksi, että kursailen tai en kehtaa, vaan että se ei ole mulle niin tärkeä asia. Paitsi tietysti jos mulla on verensokeri matalalla, silloin se on taatusti tärkeämpi mulle kuin muille. :D
En usko karman olemassaoloon, mutta uskon kuitenkin vahvasti, että lopulta paha saa aina palkkansa. Ja ajatuksena se tuntuu erityisen hyvältä. Saatan ensin haluta ottaa itse asian omiin käsiini, mutta aina hetken päästä rauhoitun ja jätän asian suurempien voimien haltuun.
Lue lisää: 12 Things INFJs Absolutely Hate (12 asiaa, joita INFJ:t vihaavat yli kaiken)
"Advocates are the most likely personality type to describe themselves as 'people watchers'."
Asianajajien on helppo muodostaa suhteita toisten ihmisten kanssa, ja he osaavat esittää asiansa sydämellisesti ja hienotunteisesti. Heillä ei ole tarvetta vakuuttaa logiikalla tai faktoilla, vaan heidän puheensa on selkokielistä ja ymmärrettävää. On ymmärrettävää, että ystävät ja työtoverit pitävät asianajajia suhteellisen sosiaalisina yksilöinä, mutta on hyvä muistaa, että asianajajat tarvitsevat myös omaa aikaa rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen ja saattavat siksi yhtäkkiä vetäytyä omiin oloihinsa. Asianajajat ottavat muiden tunteet hyvin huomioon ja odottavat samaa myös muilta. Joskus se tarkoittaa tarvittavan tilan antamista muutamiksi päiviksi.
SIIS TÄMÄ KOHTA NÄIN. En tiedä miten asia on nyt, kun olen toitottanut joka välissä ja rivien välistä, että mää olen introvertti
että pliis antakaa mun olla rauhassa jos mää sitä pyydän tai vaikken pyytäiskään SENSE THE TONE, mutta yhdessä kohtaa ihmisten oli vaikea uskoa, että mää olen introvertti. Varmaan johtuu mun puheliaisuudesta ja iloisuudesta, joka pulppuaa esiin ystävien ja sukulaisten seurassa. Ja se on totta, mää olen puhelias ja innostunut (sukuvika), mutta se vaatii aina veronsa. Mitä enemmän ihmisiä ja asiaa, sitä väsyneempi mää oon seuraavana päivänä tai joskus jopa seuraavien päivien ajan. Silloin tarviin todella kipeästi yksinoloa ja se kannattaa suoda mulle. En halua vastata puhelimeen, mutta viestiä saa aina laittaa. En välttämättä jaksa heti vastata, mutta vastaan kyllä. Ei ole tapana jättää ihmisiä "luetulle".
Mää oon myös todella huono näkemään ihmisiä, jos mulla ei mee kovin hyvin. Mää en useimmiten jaksa enkä halua kertoa mun vaikeista asioista, kun tilanne on päällä. Ja kun sellaista on, niin en osaa esittää iloista ja että kaikki on hyvin. Nyt joku ajattelee, että mun olo voi parantua kun lähden vähän tuulettumaan ja ihmisten ilmoille, mutta mää en tykkää olla ihmisten edessä huonotuulisena tai alakuloisena. Mun ratkaisu tähän on sitten se, etten nää ketään. Se voi olla ehkä huono ratkaisu, mutta mää en oo koskaan osannut tehdä muuta. Ja vaikka elämäni ihmiset haluaisivatkin kuunnella ja olla mun tukena, niin en halua kuormittaa ketään ja pilata kaikkien päivää mun alavireisyydellä ja negatiivisuudella.
Nyt on pitkään ollut tilanne, etten oikein oo jaksanut nähdä ketään enkä tehdä mitään, vaan olla kotona vaan. Oon siksi yrittänyt sopia näkemisiä mahdollisimman pitkälle, että voin psyykata itteeni tarpeeksi, koska mää en oo maailman spontaanein henkilö. Muttah... sekään aina toimi. Joskus tarpeeksi pitkälle sopiminenkaan ei auta, koska aina ehtii tapahtua jotain kuormittavaa siinä välissä ja se voi sit vaikuttaa siihen, etten jaksakaan nähdä ihmisiä vaikka olisin niin luvannut.
Loppujen lopuksi kuitenkin munkin introversiolla on rajansa: mää haluan ja mun TARTTEE ihmiskontaktia ja kipeästi. Se on vähä sellanen paradoksi. Mää oon ekstrovertti introvertti: haluan nähdä ihmisiä, mutta sitten taas en halua. Ja kun nään ystäviä, niin sen perään tarvii vähän omaa aikaa, kunnes taas haluan nähdä ihmisiä. Pitää olla hyvä tasapaino. Syvälliset keskustelut on parasta boostia vähentyneelle energialle.
Lue lisää: What INFJs Do When They Get Stressed Out (Mitä INFJ:t tekevät kun he stressaantuvat)
Asianajajien on kuitenkin kaikkein tärkeintä muistaa pitää huolta itsestään. Heidän intohimonsa toimia vakaumuksensa puolesta voi hyvinkin kannatella heitä kriittisen jaksamisrajan yli, mutta jos tilanne lähtee käsistä, he voivat uupua, sairastua ja stressaantua. Tämä tulee erityisen hyvin esille, jos asianajajat kohtaavat konflikteja ja kritiikkiä. Heidän herkkyytensä pakottaa heidät tekemään kaikkensa vältelläkseen näitä näennäisesti henkilökohtaisia hyökkäyksiä, mutta jos tilanteet ovat väistämättömiä, asianajajat voivat taistella vastaan hyvinkin irrationaalisin, hyödyttömin keinoin.
Amen to that. Vaikka mulla ei olisi mitään stressin aihetta, voin aina ihan helposti itse kehittää sellaisen. En kohtaa niin paljoa elämässäni konflikteja, että ne väsyttäisivät mua, mutta silloin kun sellaista on, se väsyttää ihan liikaa. Yritän pysyä vahvana hyvinkin pitkälle ja selvittää asiat, mutta jos en pysty tekemään asialle kertakaikkiaan mitään, lamaannun totaalisesti. Oon aina pyrkinyt elämään elämäni niin, ettei konflikteja, draamaa eikä kriisejä tule, ja olen aika hyvin onnistunut huomioonottaen olosuhteet. Kritiikiltä taas ei voi välttyä, mutta mielelläni vastaan niihin. Kritiikkiä saa antaa ja pitääkin, mutta jos haluat kaiken sujuvan mutkattomasti molemmin puolin ja ilman suurempia takapakkeja, lähesty mua rauhallisesti ja rakentavasti. Kerro mikä harmittaa tai ärsyttää JA, mikä kaikkein tärkeintä,
kerro mitä voin tehdä paremmin. Usko mua, ainakin tämä INFJ haluaa tietää sen.
Välillä kyllä ketuttaa ihan huolella, kun mun pitää olla niin pirun herkkä. Oon yrittänyt hioa itsestäni kovempaa ja kestävämpää, ja päivästä riippuen kyllä osaan ottaa kriitikit ja konfliktit vastaan asianmukaisella tavalla. Useimmiten se kuitenkin menee niin, että saatan olla ihan rauhallinen ja rakentava siinä livenä, mutta kotona yksin ollessa saatan loukkaantua tai harmitella ja surkutella itteeni tai puida asiaa ääneen miehelleni.
Irrationaaliset ja hyödyttömät keinot... Kyllä, valitettavasti. Tässä muutamia: blokkaaminen, vastaamattomuus, passiivis-aggressiivisuus, unfriend/unfollow/mute ja välien katkaisu vähitellen kaikessa hiljaisuudessa. Tätä on tapahtunut hyvin vähän koko mun elämäni aikana, mutta silti liikaa, koska haluaisin kokonaan välttyä ikäviltä tilanteilta ja välirikoilta. Jälkikäteen harmittaa, koska olisin voinut hoitaa asiat vähän paremmin ja kommunikoida paremmin. Mutta koska riitatilanteissa joutuu paljastamaan väkisinkin hyvin henkilökohtaisia ja intiimejä tunteita, joka on mulle yhtä kuin kauhistus, niin mieluummin yritän pitää välit omalta osaltani kunnossa. Usein mun kohdalla kyse on tietynlaisesta paradoksista: toisaalta tiedän että mun tunteita on loukattu, mutta toisaalta vähättelen mun tunteita ja syytän itseäni liian herkäksi enkä siksi lähde kovinkaan helposti selvittämään riitatilanteita. Jos ystävyys jatkuu vakaana ilman suurempia draamoja, saatan kasuaalisti paljastaa tyyliin 2 vuoden päästä, että
"olin muuten loukkaantunut sulle sillon siitä yhdestä jutusta, mutta en oo enää, joten kaikki hyvin".
Tosin välejä olen katkaissut myös ihan syystä. Jännästi kyllä, vaikka me INFJ:t ollaan tunnetusti rauhan rakastajia, aidon kiinnostuneita ihmisistä ja luotettavia ystäviä, meille on ominaista INFJ Door Slam eli suomeksi lyödään ovi kiinni. Mää oon tehnyt niin jo kauan ennen kuin tiesin koko termistä. Voisi sanoa, että se on ollut mulle jonkinlainen luonnollinen vaisto. Mää en tee sitä missään nimessä tahallaan ja se tapahtuu yleensä hyvin pitkän ajan päästä, kun malja niin sanotusti läikkyy yli. Se ei siis tapahdu hetken mielijohteesta muuten kuin erittäin harvinaisissa tapauksissa (esim. jos kokee traumaattisen eron tai välirikon ystävän kanssa jne.), ja joissain tapauksissa oven voi saada myös taas auki, kun välit paranee ja luottamus palaa.
Mää en ikinä oo halunnut joutua lyömään ovea kiinni. Oon todella yrittänyt tehdä parhaani, ja silti sekään ei ole aina riittänyt. Olen kuitenkin valitettavasti joutunut tilanteisiin, joissa olen joutunut lyömään oven kiinni, mutta vain ja ainoastaan hyvistä syistä. Mulla on ollut elämässäni ihmisiä, jotka ovat vain halunneet hyötyä minusta tai olleet niin henkisesti raastavia ja kuluttavia, että mulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Door Slam ei koskaan ole rangaistus toista kohtaan vaan enemmänkin suojelukseksi itselle. Ja edelleen,
täydellisessä maailmassa Door Slamia ei tarvitsisi edes tehdä.
Jos kiinnostaa tietää lisää INFJ Door Slamista ja englanninkieli on hallussa, lue:
What Is The INFJ Door Slam, And Why Do INFJs Do It?
"Advocates are the most likely personality type to spend a lot of time planning their holidays."
INFJ:n vahvuuksia ja heikkouksia
Luovuus. Ensimmäiset 20 vuotta elämästäni olen kokenut olevani kaikkea muuta kuin luova. Kuten aiemmin jo totesin, perfektionistinen mieleni on aina vertaillut mua muihin ja vaatinut multa aina vaan enemmän ja enemmän, ja ehkä sen takia en ole kokenut olevani yhtä luova kuin muut, koska mulle luovuus = taito. Kuitenkin olen tuntenut vetoa luoviin aloihin ja ideoihin melko pienestä pitäen. Mulla oli pienenä mielikuvitusystäviä ja muutenkin rikas päänsisäinen maailma. Ala-asteella rakastin piirtämistä ja pidin päiväkirjoja. Aloitin tanssimisen 10-vuotiaana. Kiinnostuin musiikista yläasteella. Blogiharrastus alkoi lukiossa eikä loppua näy, ja nyt olen kiinnostunut valokuvaamisesta. Haluaisin hankkia kunnon kameran ja opetella vähitellen enemmän tästä niin ihanan terapeuttisesta taiteenalasta.
Mun luovuus saattaa olla myös yksi tekijä siinä, että se auttaa mua ratkaisemaan ihmisten ongelmia. Musta on parasta auttaa ihmisiä ja löytää yhdessä ratkaisu käsillä olevaan pulmaan. Kuitenkaan mää en halua tuputtaa mun neuvoja ja apua, vain jos joku sitä multa pyytää. Tarjoan mun näkökulmaa ja tähän asti kertynyttä kokemusta, mutta en missään nimessä pakota ketään tekemään mitään mikä ei tunnu hyvältä. Siksi viime aikoina oon miettinyt, että pitäiskö hakeutua sosiaalialalle ohjaajaksi tai neuvojaksi.
Tarkkanäköisyys. Astun huoneeseen ja osaan sekunneissa aistia vallitsevan tunnelman ilmeistä, äänenpainoista, olemuksista, ja kaikki tämä vaikuttaa vahvasti mun omaan mielialaan. Saatan lähteä kotoa mitä parhaimmalla tuulella ja se on sekunneissa kadonnut, jos muilla ei ole hyvä mieli. Mulla on aika tarkka bs-tutka. Osaan aika hyvin nähdä ihmisten läpi (ja jos en osaa, niin huomaan jo alitajuisesti, että jotain jännää vibaa tässä on) ja rakastan yhdistellä syy-seuraussuhteita ja mennyttä nykyisyyteen, ja muodostaa niistä oman näkemykseni. Huom. Kukaan ei ole täydellinen, joten virheitä tapahtuu 100% varmasti.
Oman tien kulkija. Vaikka se pienenä ja varsinkin teininä harmitti kun tuntui, että oon jotenkin niin eri planeetalta kuin muut ikäiseni, niin nyt se on vaan ihanaa. Haastavaa se on, mutta jotenkin vaan niin mahtavaa. En osaa selittää miksi.
Halu auttaa muita. Se ei aina toteudu siten miten haluaisin ja toivoisin, mutta siis parasta elämässä on auttaa, neuvoa ja jakaa omaa kokemusta ja tietoa muille. Vaikken osaisi edes auttaa itseäni, haluan silti auttaa muita. Koska kun autan muita, unohdan täysin omat ongelmani. Usein jopa tuntuu siltä, että autan itseäni sillä, kun autan muita.
Päättäväisyys ja intohimoisuus. Kyllä. Kun mää päätän jotain, mä myöskin toteutan sen, jos olosuhteet sen sallii.
Herkkyys. Välillä vihaan todella paljon tätä piirrettä itsessäni, varsinkin kohdatessani kritiikkiä ja konflikteja, mutta nykyisellään osaan kääntää tämän piirteen voitoksi aina välillä. Olen jo hyväksynyt sen, että itken ja herkistyn ihan kaikesta: kun nään söpöjä eläimiä, kun söpö eläin pitää söpöä ääntä, Marvel-leffat, DC-leffat, Star Warsit, Disney-leffat, kun kuuntelen biisejä, jotka muistuttaa Keijosta. Saatan herkistyä myös jopa ihan vaikka siitä, että jotkut kengät tai vaate on niin kauniita.
 |
| Tämä kuvaa mua täydellisesti. |
Erittäin yksityinen. Saatan vaikuttaa avoimelta ihmiseltä, koska olen puhelias ja joskus kerronkin aika syvällisiä asioita itsestäni, mutta todellisuudessa en ole avoin alkuunkaan. Vain hyvin harva tietää, millainen mää olen täysin omana ittenäni. Paljon vaikuttaa mun halu pysytellä ihmisiltä piilossa, kun on tilanteita päällä, ja pelko siitä, että mulle tärkeitä asioita kritisoidaan ei-niin-rakentavasti. Olen myös kuullut monelta, että mää oon vähän mysteeri. Mua usein luullaan jonkinsortin kovispahikseksi, kun mut tapaa ekan kerran, mutta sitten kun muhun tutustuu niin kaikki huomaa, että mää en oo kovispahista nähnytkään. Se taitaa olla eräänlainen suojakuori, jonka olen aiempien kokemusten myötä luonut itselleni, kun kohtaan uusia ihmisiä ja tilanteita. Oon myös näiden 7 blogivuoden aikana kamppaillut ristiriitojen kanssa:
Miellyttämishaluinen. Vihaan myös tätä piirrettä itsessäni, vaikkakin olen vähän päässyt siitä jo eroon paremman itsetunnon myötä. Jouduin pienenä huomaamaan, että ihmisillä on tarve tuoda esille, jos ei tykkää jostain mistä joku toinen tykkää, ja opin siitä, että pidän mieluummin mieltymykseni ja mielipiteeni omana tietonani viimeiseen asti. Tää on aiheuttanut myös sen, että vaikka itsekin sitten tyhmä olen sortunut siihen, että olen mennyt arvostelemaan toisten lemppariasioita niin varon nykyään haukkumasta kenenkään lemppariasioita. Mää tiedän, että ei pitäisi välittää semmosista ja kaikilla on eri maku eikä makuasioista voi kiistellä pälätipälä, mutta kun en jaksa vääntää. Vielä vaikeampia tilanteita on keskustelut, joissa puhutaan oikeasti vakavista asioista ja mää olisin täysin eri mieltä asiasta, mutta mieluummin mää pidän suuni supussa ja ootan hampaita puristellen, että aihe vaihtuu. On aika olla hiljaa ja aika puhua.
Perfektionismi. Välillä en itekään usko tätä, mutta se kai on sitä korkeinta perfektionismin muotoa: aina voi joku tai jokin asia olla parempi ja koskaan ei ole mikään täydellistä. Eikä olekaan, koska kukaan ei ole täydellinen.
Loppuunpalaminen. Tapahtunut monta kertaa.
Sivustolla sanotaan:
"Their passion, poor patience for routine maintenance, tendency to present themselves as an ideal, and extreme privacy tend to leave INFJs with few options for letting off steam." En voi muuta sanoa kuin että KYLLÄ.
Lue lisää: 12 Things INFJs Absolutely Need To Be Happy
INFJ:n ongelmia, joita olen itsekin kohdannut
Ottaa enemmän kuin antaa. Mää kuuntelen kyllä ja haluan tietää aina kaikkien kuulumisia ja ajatuksia, mutta vaikka puhuisin itsekin paljon mitä usein teenkin, vietän tosi paljon aikaa pääni sisällä. Punnitsen tarkkaan mitä kerron ja mitä en sano ja mitä kannattaa sanoa jne. Joskus kyllä saatan kertoa melko intiimejäkin asioita, jonka kertomista kadun myöhemmin todella paljon (esim. joskus mulle tulee irrationaalisia pelkoja, että ko. ihminen, jolle oon kertonut asioita itestäni, ei olekaan ehkä kovin luotettava ja saattaa kertoa mun asioita muille, ja vaikka se ei oliskaan pahanpuhumistarkoituksessa, niin en halua, että mun asioista puhutaan yhtään kenellekään muulle), ja se aiheuttaa sen, että vetäydyn yhä enemmän kuoreeni ja vannotan, etten halua kertoa enää ikinä mitään kellekään. Kunnes taas rentoudun liikaa ja kerron itestäni liikaa ja sitten taas kadun ja vetäydyn jajajaja noidankehä on valmis siinä.
Todellisuus vs. oma päänsisäinen maailma. Mulla on monta välilehteä auki ja päänsisäisiä keskusteluja itteni kanssa. Mää saatan kulkea jonkin paikan ohi miljoona kertaa enkä huomaa, että siihen on tullut jotain uutta tai jotain on poistunut. Hyvä esimerkki: olin kulkenut Tampereella Koskipuiston Wayne's Coffeen ohi. Tästä viikon päästä kuulen, että se oli lopettanut aikapäiviä sitten. Mää olin vaan mennyt hajamielisesti siitä ohi tajuamatta, että koko paikkaa ei ole. Olin vain kuvitellut sen siihen, koska viimeksi kun olin sielläpäin kulkenut, Wayne's oli vielä siinä. Anyways, mut kyllä saa aika nopeasti takaisin maanpinnalle, jos vaan viittii huhuilla tai huomaa, etten oo täysin kartalla nyt, ja olen hyvinkin observoiva ja tarkkanäköinen. Mutta jos mulla on tylsää, palaan ihan vahingossa omien ajatusteni pariin.
Vaikeus suorittaa arkipäiväisiä askareita. Tässä ihan vähä aika sitten mulla oli ollut hoitoaine ihan lopussa viikon, ja joka kerran kun kävin suihkussa muistin sen ja yritin rutistaa viimeiset aineet sieltä pullosta, kunnes yks kerta mun piti vaan kestää ilman ja sitten pinnistin sen verran, että muistin pistää puhelimeen muistutuksen. Mun piti tsempata suihkusta puhelimelle asti niin, etten ajattele yhtään mitään muuta vaan hoen itelleni, että "laita muistutus hoitoaineesta, laita muistutus hoitoaineesta", koska yksikin lipsahdus ja se olisi unohtunut taas, kuten edellisilläkin kerroilla. Keijokaan ei saa puhua mulle, kun suoritan tällaista mahdotonta tehtävää. Harvoin se ennen nukkumaanmenoa kauheesti puhua pölpöttää, mutta joskus se on saattanut avata suunsa ja mää oon joutunut sanomaan heti, että "appappap, Empsu suorittaa tehtävää... ja nyt voit puhua!".
Vaikka INFJ:n elämä voi olla joskus vähän kuormittavaa, se antaa myös todella paljon. Listataanpa seuraavaksi:
INFJ:n siunauksia
Vaalin laatua, en määrää. Ja tää pätee kaikkeen. Ihmisiin elämässäni, tavaroihin, vaatteisiin, kenkiin, ympäristöön, kotiin, taiteeseen ja sen eri muotoihin, jne. Tällä hetkellä on ollut vaikea vaalia laatua vaatteissa, koska laatu maksaa eikä ole oikein varaa, mutta vaalin laatua ja kauneutta ympärilläni. Välillä on myös vaikea myöntää sitä itelle, koska se tuntuu materialistiselta ajattelulta ja että vaatteet ja kodin sisustus ei oo maailman tärkein asia, mutta en voi sille mitään. Kauniit asiat ja esineet tekee ihmeitä mun sielulle.
Vaikka olen huono sosialisoimaan ihmisten kanssa, mää oon kiinnostunut ihmisistä. Mää tykkään katsella ihmisiä. Inspiroidun tyylikkäistä ihmisistä. Ja mua oikeesti kiinnostaa mitä sulle kuuluu, niinku kunnolla. En pelkästään, että mitä teit viikonloppuna tai mitä ostit viimeksi shoppailureissulla (okei se mua kyllä kiinnostaa tietää, varsinkin jos ostit vaatteita). Haluan kuulla just sun kuulumisia ja ajatuksia. Mää myös tiedän, että vaikka sää sanot, että kaikki on hyvin, niin ei välttämättä kuitenkaan ole. Jos haluat, voit aina kertoa mulle siitä. Mää mielelläni kuuntelen ja jos sallit, myös autan. Ja jos avaudut mulle, sää et tuu katumaan sitä. Mää en koskaan kerro sun asioita kenellekään. Muhun voi aina luottaa.
Haluaisin muuttaa maailmaa. Mää tiedän, että tää voi kuulostaa kliseeltä ja olen kuitenkin vain yksi ihminen ja en pysty yksinäni tähän (ja ihmisenä varsinkaan), mutta haluan olla ainakin edesauttamassa uskomaani asiaa ja auttaa ihmisiä. Uskon todella, että rakkaus voittaa aina.
Mieheni kysyi multa viimeisimmän testituloksen ja sitä seuranneiden syväluotaavien ääneenpohdintojen jälkeen, että vaikka noissa testeissä ei ole mitään sinänsä pahaa niin käytänkö mää noita testituloksia tekosyinä tehdä tai olla tekemättä jotain. Mietin sitä itsekin aina, kun saan mieltäni ja persoonaani selventäviä seikkoja tietooni. Voin ainakin itse sanoa rehellisesti, että en käytä, ainakaan tietoisesti. Käytän näitä tietoja ainoastaan ymmärtääkseni omaa mielenmaailmaa, ajattelutapaa, käyttäytymistä ja ongelmanratkaisutaitoja vähän paremmin.
MBTI-testi on saanut osakseen kritiikkiä. Se on laadittu lähes 80 vuotta sitten, 50% testin tehneistä saa seuraavalla testikerralla eri tuloksen ja se nostaa ihmisestä esille vain positiivisia puolia. (Huom. On myös olemassa termi ”destructive MBTI” tai ”unhealthy MBTI”). Vaikka MBTI-testi on ainakin minun mielestäni minun kohdallani todella tarkka, jopa pelottavan tarkka, on minunkin myönnettävä, että tämä testi ei ole täydellinen. Se voi ehkä antaa ymmärtää, että jos olet persoonallisuustyyppiä X et voi ikinä muuttua vaikka kuinka yrittäisit, koska olet "tuomittu" olemaan tietynlainen.
Kuitenkin mää tykkään pohtia tällaisia asioita ja olen ainakin näiden testien myötä oppinut tuntemaan itseäni entistä paremmin. Miten toimin ja reagoin asioihin ja miksi, ja varsinkin miksi jotkut asiat ovat aina olleet mulle vaikeita. Olen oppinut myös, että missä asioissa ja millä elämän osa-alueilla voisin olla parempi.
Mun mielestä se, että on tiettyä persoonallisuustyyppiä, ei laita sua mihinkään lokeroon. Kaksi INFJ:tä voi tykätä ihan erilaisista asioista, mutta heitä yhdistää ihan samanlaiset ajattelu- ja toimintamallit. Mikään ei helpota niin paljoa kuin tieto, että muillakin on samanlaisia ajattelutapoja ja sisäisiä ristiriitoja kuin mullakin. Tieto, ettet ole yksin haasteidesi kanssa. Siksi psykologia onkin aina ollut mun mielestä niin kiehtovaa.
Olen viime aikoina katsonut fellow-INFJ
Frank Jamesin Youtube-videoita, joissa hän kuvailee INFJ:n ominaisuuksia ja haasteita niin pelottavan tarkasti, että mua ihan itketti.
Vihdoin joku pukee sanoiksi sen, että millaista on elää INFJ:nä tässä maailmassa!
Hieman nyt tuntuu siltä, että tämä teksti on vähän negatiivissävytteinen (varmistin Keijolta, joka vastasi kieltävästi, mutta en usko, koska mää on mää). Mää en aio valehdella. Mun päässä kaikuu ihan koko ajan kun oon kirjoittanut tätä, että
"Emilia pieni, tää on ajanhukkaa ja kukaan ei lue näin pitkää selostusta sun päänsisäisestä maailmasta ja persoonasta, koska ketään ei oikeesti kiinnosta". No tiedätkö mitä, pää? Mää teen tän sitten vaan itelleni eli JUST SULLE ja ei ole mitään mitä sää voit tehdä. Tai siis minä. Sori, menin itekin jo sekaisin.
Jos tosiaan pääsit tänne asti, niin ONNEKSI OLKOON. Hyvä kun itsekään jaksan tänne asti, kunhan tämän julkaisen. Ja sanottakoon jo nyt, että joko mää muokkaan tätä tekstiä myöhemmin ihan sairaan monta kertaa tai sitten jätän tän sikseen ja palaan asiaan vielä monta kertaa, koska tällaisten tekstien kanssa perfektionismi taatusti nostaa päätään ja jää ärsyttämään, kuinka joku tärkeä pointti jäi puuttumaan TAI ilmaisin jonkin asian ihan kökösti. Koskaan ei oo hyvä. On se vaikeeta. Mää julkaisen tän nyt tällaisena ja palaan sitten tähän aiheeseen joskus. Mitä luultavimmin en.
