Hätsälämärii, se on Iso-Pebe eiku Ems ja tänään mun blogin Musical Frissons -ohjelmassa listataan lättyjä, jotka on kyä sellasta täyteläistä kermaleivososastoa, että voin tosi iisisti kuunnella skipidiskippaamatta introsta outroon asti. Nää on sitten ihan in alphabetical order, koska mä en usko ns. kaikista parhaimpiin ollenkaan. Nämä rytmiä ja sineä ylitsevuotavat muusikot ja synergiset indielaukut ovat kaikki ykkösiä mun tähän astisessa elämässä.
i'm 27 years and i ain't still over it
Jos etsit elektronista räppikamaa, tässä sulle sopiva lätty! Kohta 10 vuotta tämän albumin julkaisusta eikä kyllästymistä ole näkyvissä. Toki tämä teos aina välillä haipuu sinne uudempien levyjen alle, mutta aina mää osaan palata kuuntelemaan tätä (ja It's A Tensta Thingiä). Adamin tyyli on kovasti muuttunut näiden vuosien varrella enkä esimerkiksi oikein välittänyt The Emptystä, joka on toistaiseksi Adamin viimeisin julkaisu.
Jokainen biisi ansaitsee tulla kuulluksi. Nopeasti soljuvissa ja nokkelissa lyriikoissa ja syvällä sialussa tuntuvissa biiteissä löytyy. Parhaiten nämä biisit tulevat edukseen kunnon järeillä bassojytkyttimillä tai superkuulottimilla. Tuotanto on kokonaisuutena aivan täys kymppi. Toivon, että Adam palaisi elektrorapin mahtavaan maailmaan, mutta jos ei, tämä albumi säilyy aina mun sydämessä.
Fun fact siteeratusta lyriikanpätkästä: mun piti julkaista tää eilen, jotta olisin voinut sanoa ”mä oon enää tänään 27 vuotta”. #kolmenkympinkriisitäältätullaaaaan
Extra credits: The Undeniable Tape EP / St. John's Dance - Justus Hecker Wants Us Dead EP
Childish Gambino - 3.15.20 (2020)
bliss is a cheap emotion everyone here seems to afford
Donald Glover - The King of Multitalent. Näyttelijä, koomikko, muusikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja sekä mun soittolistojen uusimpia tulokkaita. Tää albumi on upea sekoitus modernia räppiä, chilliä rytmiä ja sineä, villiä tanssimeininkiä sekä psykedeelisiä rytmejä ja äänimaailmoja. Lukuunottamatta kahta biisiä kaikki biisit on nimetty niiden aikaleimojen mukaan ja albumin nimi perustuu sen alkuperäiseen julkaisupäivämäärään.
Algorhythm on mun tämän vuoden kuunnelluin biisi, joten sitä ei tarvinne esitellä sen enempää. Myös 0.00, Time (feat. Ariana Grande) ja 19.10 pääsivät Spotify Wrappedin top viitoseen, että ei huono suoritus! Albumi on laatua konsepti, sillä lähes kaikkien biisien väleissä on siirtymät seuraaviin biiseihin, ja tätä ominaisuutta mä itse henkilökohtaisesti rakastan. Tämän takia tosin mitkään satunnaiskuuntelusessiot eivät onnistu, koska meikän piilevät asperger-ominaisuudet hyppäävät esiin ja sitten mää ärsyynnyn siirtymän keskeytymisestä. Albumi myös alkaa ja loppuu staattisella piippauksella.
Lyyrisesti mun lempparibiisejä edellisten lisäksi on 39.28, 42.26 (a.k.a. Feels Like Summer) ja 47.48. Mä myös RAKASTAN viimeksimainitun kappaleen loppua. Siinä Donald juttelee Legend-pojalleen ja kyselee häneltä, että mitä ja ketä hän rakastaa. Poika toteaa rakastavansa muun muassa isää ja äitiä kuin myös itseään. Donald toteaa rakkaudelliseen sävyyn, että ne ovat hyviä vastauksia. Legend kysyy vastavuoroisesti vanhemmiltaan, että rakastavatko he itseään. Hauska juttu: mun mielestä Legend kuulostaa aivan Bart Simpsonilta, kun hän korottaa ääntään sanoen "MOM!" ja kysyy saman kysymyksen häneltä, kun ei saa vastausta heti. Aivan ihana isän ja pojan keskusteluhetki.
Ja niinhän se on, että ei voi rakastaa muita ennen kuin rakastaa itseään. Se on vaikeaa, mutta todella tärkeä taito opetella.
Extra credits: Summertime Magic / This Is America
Gracias x JTT - Globe (2012)
this goes out to the girls who bump that jd and madlib / this goes out to the girls who bump that mf and talib / ay yo this goes out to the girls who bump that doggy style and illmatic / reasonable doubt, verdict, 6 chambers, blueprint, stillmatic / this goes out to the girls who bump that mainstream sh*t for real / this goes soul, funk, rock, jazz, girls play whatever you feel / punainen tiili, renesanssi, omin sanoin ja peeaa kakstuhatyksi
Siis tää levy. Tää toimii vieläkin. Veikkaisin, että jos soittaisin tätä jollekin Gen-ÅÄÖläiselle 10-20 vuoden päästä, olis kuulkaa muksut ihmeissään kun kertoisin, että "voi lapsoset pienet, kun tää on kuulkaa parikymmentä vuotta vanha levy". Mutta jotta tästä postauksesta ei tulisi kilometrin pituista (ja koska olen laiska), niin laitan tämän aikoinaan artistin itsensä jakaman blogipostauksen tästä levystä ja pyydän teitä lukemaan sen. Se on ihan semmonen lyhyt vaan, että ei hätää.
Ja hei, tällä levyllä on räpännyt Adam Tenstan kollega, Ruotsin oma Eboi!
Gracias - Elengi (2014)
burgundy red burgundy red red, up-close view of the man on the edge / rosewood, crimson, scarlet, your hues, far too far-fetched / burgundy
red, burgundy red red, done said too many times best kept hush / red lust
done bled too many times red red rust and what? / burgundy red, burgundy
red red, rose red, redrum, ear drums, tuscan, ruby red, harvest, code
red, burn your kingdom
Toisin kuin Globe, tämä piti kuunnella parikolme kertaa ennen kuin se upposi. Ja sehän upposi. Syvälle jonnekin tonne mun aivojeni sopukoihin, josta paluuta ei ole. Heti kun Repent lähtee käyntiin, mun aivot vapauttaa semmosen määrän serotoniinia, että tätä levyä vois määrätä masennuslääkkeenä.
Ja koska olen tästäkin levystä täällä teitille niin avoimesti kertonut (ja koska olen laiska), niin tässäpä postaus, jonka piti olla musahaasteen osa, mutta josta muotoutuikin vähän niinku puolivahingossa kokonainen levyarvostelufiilistelypostaus.
Kuten Grade uusimmalla suomenkielisellä levyllä toteaa: "Vaik ajat on muuttunu, mulle sä oot ajaton."
Extra credits: Gracias EP / Let Myself Go / Night Shift (DJ Kridlokk Remix) / High Mountain (by TWWTH) / Aito G (by PastoriPike)
Hurts - Faith (2020)
liar i know your secret / liar you've never been misunderstood / and all your excuses, all of your lies, i don't need em
Mää kirjoitinkin tästä mokomasta mahtavuusläpyskästä ihan hetki sitten, mutta se tuli väsättyä englanniksi, joten kuvailenpa vielä nyt lyhyesti suomeksi, että mikä tässä levyssä niin kovasti kiehtoo.
Mä siis rakastin Hurtsia ihan kympillä aikoinaan. Mä muka samaistuin siihen musiikkiin, vaikken kummosempaa sydänsurua ollut koskaan kokenut. Siitähän Happiness ja Exile pääasiassa kertoivat. Ainoa biisi, johon oikeasti olen voinut samaistua on Help. Sitten menin naimisiin ja samaistuttavuus katosi, mutta ei se biisien kuunneltavuus siitä mihinkään kadonnut.
Sitten jotain tapahtui. Albumit Surrender ja Desire eivät iskeneet sitten yhtään. Mä en ole edes varma olenko kuunnellut Desireä kuin ehkä kerran. Mulla oli moni muukin lemppariartisti muuttanut tyyliään eikä todellakaan hyvään suuntaan ja harmitti aivan vietävästi muutama vuosi takaperin. Osasin onneksi siirtyä eteenpäin uusiin artisteihin.
Sitten iski vuosi 2020 ja koronavirus. Musiikki on ollut yksi harvoja asioita, joka on pitänyt mut tänä vuonna edes jotenkin pinnalla. CG:tä tuli kuunneltua eka sen puoli vuotta ja sitten veli bongasi Hurtsin uusimman albumin ja toimi tämän levyn sanansaattajana mulle. Mun veljen musamaku on aika erilainen nykyään verrattuna muhun, mutta se on silti laadukas ja uskon aina kun veli sanoo, että jokin albumi on hyvä. Ja sehän on. Aivan sairaan hyvä!
Äänimaailmat on jälleen kerran kuin huumetta mulle ja lyriikkahommat on tutusti hallussa. Kuten todettua niin kaikki biisit toimii, mutta silti on esiin nostettava kuitenkin voimakas Voices, mystinen Suffer, Slave To Your Love, suorapuheinen Liar, toiveikas Somebody, ruosteisen raju Numb ja mahtipontinen White Horses.
He ovat tulleet takaisin.
Jesse Markin - FOLK (2019)
tell em that their brain is an app and they'll start using it
Jesse on man/amazing. Hän ei esittelyjä kaipaa. FOLKia fiilistelin viime kesänä, että käy lukemassa tästä, jos et vielä oo sitä tehnyt! Also sAIN JUST TIETÄÄ, ETTÄ JESSE ON _VIHDOIN_ PORI JAZZEILLA! Nyt ollaan kaikki sitten kunnolla koronan aikana, että päästään keikoille ja festareille, eiks niin?!
i got the right, to put up a fight / but not quite, 'cause you cut off my light / but my sight is better tonight / and i might, see you in my nightmare / ooh, how did you get there? / 'cause we were once a fairytale / but this is farewell, yeah
Tiesittekö, että tämän albumin julkaisusta on 12 vuotta ja meitsi tajusi vasta nyt, että albumin kannessa komeilee punainen sydän, joka on tyhjentynyt ilmapallo? Mä oon kattonut koko ajan, että se on rutattu paperisydän. Ei oo kaukana, mutta kuitenkin.
Muistan kun tää lätty julkaistiin ja eka ajatus oli ensikuuntelun jälkeen, että mitäs täällä tapahtuu. Kanye ei räppää vaan laulaa (autotunen höystämänä) ja musiikki on tyyliltään elektronista angstia. Asioita hieman tutkittuani selvisi, että albumi on tehty äidin kuoleman ja pitkäaikaisesta parisuhteesta eroamisen jälkeen. Eipäs ihme, että biisit huokuvat melankoliaa ja ahdistusta. Se ei kuitenkaan ole ensijärkytyksen jälkeen haitannut ollenkaan, koska tää on ihan oikeesti yks mun lempparialbumeita edelleen.
Tässä ei ole yhtäkään biisiä, jonka haluaisin skipata. Paitsi ehkä aikoinaan radiohittinä toiminut Heartless on semmonen, a.k.a. mä kyllästyin siihen ja mä kun kyllästyn niin oon välillä aika armoton. Kyllästymiseni kestävät joskus jopa vuosia. Tässä albumissa ei myöskään ole yhden yhtä biisiä, jossa olisi vilissyt kirosanoja, jota mä arvostan biisinsanoituksissa.
Welcome to Heartbreak on edelleen ihan lemppari. Piano, Kid Cudi, nokkelat lyriikat. Amazing on leuhkan voimakas bängeri. Love Lockdown ajoi mut tanssimaan villisti silloin ja tekee niin edelleenkin. Sekopäinen Paranoid ja voimallinen RoboCop on kuunneltava peräkkäin tietysti. Street Lights on niitä biisejä, joita en voi kuunnella seurassa, koska en halua itkeä muiden nähden. Ja See You In My Nightmares. Siis mää en yleensä tykkää Lil Waynestä, mut hyvänen AIKA, että mää rakastan hänen osuuttaan tässä biisissä.
Kuten eräässä aiemmassa postauksessa totesinkin, Kanyestä voi nykyään olla montaa mieltä, mutta hänen 2004-2011 tuotantonsa on kyllä aikamoista settiä.
Louie Blue - Notes (2020)
i see the sun again, the night has passed / i know it's not too much but that's all i have
Tajuatteko, että tää artisti on 18-vuotias jäbä Turusta?! Ihan tajuttomia soundeja ja kuten Yle Uutiset sen parhaiten kiteytti: "Musiikkilehdissä hämmästeltiin biisin epäsuomalaisuutta ja kysyttiin, että voiko tämä tosiaan tulla Suomesta?" Kyllä voi!
Notes oli myös yksi näistä tän kakkavuoden iloisista yllätyksistä. Confused tuli eteen, kun pläräsin Spotifyn viikon suosituksia ja koska heti pidin kuulemastani, etsin artistin ja lisäsin em. biisin ja Blue Genesin omille listoille. Laitoin läpällä myös isälleni vinkkinä nämä biisit, koska hänkin tykkää tän kaltaisesta musakista ja eikös hän heti alkanut repeatilla kuluttaa kumpaakin biisiä. Ja hän oli myös se, joka mulle tiedotti uudesta albumista (Spotify kun ei osaa ilmoittaa yhtään mitään).
Notes oli myös yksi näistä tän kakkavuoden iloisista yllätyksistä. Confused tuli eteen, kun pläräsin Spotifyn viikon suosituksia ja koska heti pidin kuulemastani, etsin artistin ja lisäsin em. biisin ja Blue Genesin omille listoille. Laitoin läpällä myös isälleni vinkkinä nämä biisit, koska hänkin tykkää tän kaltaisesta musakista ja eikös hän heti alkanut repeatilla kuluttaa kumpaakin biisiä. Ja hän oli myös se, joka mulle tiedotti uudesta albumista (Spotify kun ei osaa ilmoittaa yhtään mitään).
Tää levyskäinen on alusta loppuun ihanan soljuvaa ja pehmeää soulin ja elektronisen musiikin fuusiota ja ai ETTÄ kun mä r a k a s t a n . Kiitos Alec musiikista. ❤
Extra credits: Hit It!
Michael Jackson - Dangerous (1991)
Tottakai pitää edes yksi Michaelin mestariteos olla tällä listalla. Ja ei, se ei ole Thriller, vaikka sitä Maikkelin parhaimpana albumina pidetäänkin ja täysin ansaitusti. Syy, miksi valitsin tähän Dangerousin on yksinkertaisesti se, koska se oli juuri ilmestynyt kun meikälikka oli syntynyt ja sitähän rakas iskäpappa aikalailla luukutteli menemään kotona. Also mää rakastin Jamin ja Remember The Timen musavideoita jo pienenä ja kuuntelin koko albumia kannettavalla kasettisoittimella. Kyllä, luit aivan oikein! Tämmönen milleniaaliplikka on kuunnellut Michael Jacksonia c-kasetilta!
Nimensä perusteella tässä lätyssä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Rakkautta ja anarkiaa. Tunteita ja tuoksuja. Okei, nyt menee vähän kliseiseksi. Haluan etenkin tässä kohtaa nostaa esille aliarvostettuja biisejä, kuten Why You Wanna Trip On Me, jossa ihmetellään, että miksi media haluaa keskittyä oikeiden ongelmien sijasta Michaeliin ja jatkuvasti kytätä ja kyseenalaistaa hänen joka liikettään. Can't Let Her Get Away, Who Is It ja Give In To Me kertovat kaikki epätoivoisesta rakkaudesta ja siihen liittyvästä nöyryytyksestä sekä petollisuudesta. Jälkimmäisin kertoo myös Michaelin luovuttaneen siinä, ettei kukaan ymmärrä häntä eikä hän enää jaksa auttaa ihmisiä siinä. Also GITM:ssä on aivan sairaan hyvä riffi by The One and Only Slash.
Surullista, ettei MJ ole kuulemassa tätä, mutta minä ymmärrän. Olen aina ymmärtänyt. Nyt ihmiset tietysti haluaa päteä ja sanoa: "mUttA EThäN sÄ eDeS TUNtenUt SItä!!!1" Ensinnäkin: ette tunteneet tekään. Toiseksi: miksi pitää aina uskoa heti kaikki mitä mediassa lukee ja sanotaan, ja miksi pitää uskoa juuri aina se kaikkein pahin kaikista ihmisistä? Kolmanneksi: mun ei tartte tuntea ihmisiä ymmärtääkseni heitä. Mulla on ollut pienestä asti hyvä intuitio, empatiakyky ja vibatutka, jolle olen osannut antaa vasta aikuisena arvoa. Mulle ei myöskään kannata alkaa mistään Michaeliin liittyvästä feikkiuutisesta. Mulla on faktoja hihat ja taskut täynnä, locked and loaded.
Fun fact: mulla on jossain tallella vieläkin se Dangerous-kasetti, jota kuuntelin pienenä PALJON. Sillä kyseisellä kasetilla oli vain eräs pikkuinen vika: siinä oli Jamin ja Dangerousin eli ekan ja vikan raidan kohdilla biisit jotenkin sekoittuneet epämääräiseksi takaperoiseksi sössönmössöksi ja se aina haittasi vähän kuuntelua. Jostain syystä aloin tottua tähän bugiin (ja jopa tykätä sumuisen häiriintyneestä Jam-osuudesta Dangerousia kuunnellessani), ja kun kuuntelin muutamia vuosia myöhemmin Dangerousia paremmalla laadulla, mua vähän harmitti, kun tätä uniikkia vikaa ei biiseissä enää ollut.
Ei voi jättää vielä lopuksi mainitsematta levyn loppupuolta: itkettävän kaunis Will You Be There, mahtipontisen gospel-henkinen Keep The Faith, alun perin AIDSiin kuolleelle Ryan Whitelle omistettu Gone Too Soon, jonka lyriikat soveltuvat nyt myös itseensä Michaeliin sekä albumin vaarallisen upea nimikkobiisi Dangerous.
Seinabo Sey - I'm A Dream (2018)
as i lift my head today the wind takes me away and i felt like you / resting deep inside my chest i just put you to rest / i'm back with you
Viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin albumi. Hyvänen aika, tää nainen on yks parhaimmista. Tämä albumi on kaunis kokonaisuus ja todellinen tutkimusmatka itseen. Olen tästäkin albumista tehnyt jonkin sortin arvostelun, mutta lähinnä keikalla esitettyjen biisien pohjalta. Käypä lukemassa se tästä!
On kuitenkin yksi biisi, jota Seinabo ei esittänyt keikalla, mutta joka on aivan ihana ja jota olen myös opetellut itse laulamaan. Truth on todella simppeli, mutta sydäntäsärkevän kaunis biisi. Kun itsellä on mennyt vähän huonommin, tämä biisi on saanut mut itkemään ja tuntemaan kaikki tunteet täysillä. Seinabo on itsekin sanonut Instagram Q&A:ssa, että Truth on yksi hänen omia lemppareita lyriikoiltaan.
Kuuntele biisi tästä ja nauti yksinkertaisesta mutta kauniista pianon soitannasta ja Seinabon upeasta ja monipuolisesta äänialasta.
Mää oon huono loppusanojen kanssa, joten sanon nyt vaan, että kiitos kun jaksoit lukea ja kiitos että olet. ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti