tiistai 21. helmikuuta 2012

You can put the blame on me.

I APOLOGIZE.

Blogi on jäänyt ainakin tekstien osalta ihan heitteille. Mä olen kuitenkin varmaan joka päivä (lukuunottamatta Wanhojen päivää) kävässyt täällä laatimassa mun hervottoman pitkää Wanhojen tanssien koostemerkintää. Itse Wanhoista en muuten mainitse tässä halaistua sanaa, koska siitä mun tulevasta merkinnästä saatte kyllä ihan tarpeeksenne.

Sen verran on pakko sanoa, että mulla oli tosi hauskaa ja oli ihanaa olla kokonaisen päivän kaunis prinsessa! ♥ Ja kiitos tästä hauskasta ja mahtavasta päivästä kuuluu mun parille, tanssimassa olleille hyville kavereilleni, kuin myös kampaajalleni ja meikkaajalleni! Mä tosin kärsin (taas kerran) pienoista jälkimasennusta, mikä tulee AINA kun on tapahtunut jotain kivaa, esim. Blockfest/keikat, konventit ja muut ihanat juhlatilaisuudet. Paluu arkeen on yhtä tuskaa. Mut ei siitä sen enempää!

Mun on myös tehnyt tässä viime aikoina mieli kuunnella PALJON Huge Ällää (ja mennä sinne FUNKIESTIINNN osteleen sen omakustanteita talteen ym. jne. etc!). Myös Krison räpäytykset ovat iskeneet kovaa ja korkeelta.


Tässä biisissä on ehkä yks parhaimmista tarinoista! Rapin tarkoitushan on kertoa ajankohtaisista ja yhteiskunnallisista asioista enemmän ja vähemmän piikikkäästi ja kritisoivasti. Tän biisin stoori ei nyt ihan ole yhteiskunnallinen tai mitään, mutta sitäkin hauskempi!

Onneksi ens viikolla on LOMA. ♥ Mä oon taas jotenkin todella nuutunut ja väsyttää koko ajan. Mulla ei edes oo tässä jaksossa mitään vammasia pitkiä päiviä (vaivaset 4 kurssia, joista yksi pidetään vain maanantaisin) tai kohtuuttomia aamuherätyksiä, mutta silti tuntuu, että tartten ehdottomasti päikkärit iltapäivällä. Mä myös pakoilen motivaationpuutoksissani läksyjä ja muita tärkeämpiä kouluhommia bloggailemalla, etsimällä jotain hömppäkuvia We♥it-sivustolta (lame, huh?) ja facebookkailemalla. 

What's wrong with me? 

Tää on kuulemma tuttu näky porukoille, kun ne tulee töistä tms. Kuvassa en ole minä.

Anyways, julkaisen piakkoin sen Wanhojen koosteen, jahka saan loputkin kuvat muokattua ja semmosta.

Sweet dreams everyone ♥

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Melonology - a study of guys named Mel.

Eli nyt on asiat sillä tavalla, että mun pikkunen pikkuveli (joka noiden allaolevien kuvien perusteella näköjään tykkää vihreästä) täyttää tänään 18!



Voi ei-i. Tulee oikeesti ihan vanha olo. Itse täytin tossa just 19, enkä oo vieläkään oikein sisäistänyt sitä.

Älkää kertoko sille, mutta mä aion laittaa kohta sen FB-seinälle (tai timelinelle, whatever) tämmöisen hassunhauskan tekstin. Jos joku hoksaa, mistä (mun ja veljen mielestä) kamalasta biisistä se on mukailtu, saa tikkarin. Tai no siis, ei toi biisi oo niin kovin kamala, vaan toi bändi, joka sen on viimeks esittänyt.
Niin ne vuodet vierii ja pikkusista tulee täysikäsiä. Muistakin pysyä aina PIKKUveljenä, äläkä koskaan miehisty! Mä en meiän taloon lisää aikuisia halua...
Eikä bro nyt niin pikkunen ole: onhan se nyt jo parikolme vuotta ollut mua ainakin yli 10 cm pidempi hujopinalku!

Sinänsä hassua kirjottaa tästä aiheesta, koska me ei edes vietetä synttäreitä... Mutta menköön!

Voin muuten vannoa, ettei KUKAAN MUU ymmärrä tän tekstin otsikkoa, paitsi mää ja velipoika. Tajuttiin meinaan tänään, että mun ja Matiaksen huumori on niin outoa, pimeetä ja epäkypsää, MUTTA WHO CARES? Meitä esim. harmitti enemmän kuin vähän, kun Kari "Köli" Rautiainen putosi Putouksen hahmokisasta. Sen huumori ei uponnut tarpeeksi moniin, mut meihin se suorastaan osu ja uppos, ja Jussi Vatanen on muutenkin meidän mielestä iha huipputyyppi, ainakin näyttelijänä ja uskon että on muutenkin.

Me ollaan päädytty jo ehkä liian monta kertaa tilanteeseen että ajatellaan täsmälleen samaa juttua samalla hetkellä ja ollaan sanottu se samaan aikaan ääneenkin. Ja se juttu saattaa olla vielä niin kaukaahaettu että me vaan revetään molemmat ihan täysillä. Välillä edes äiti ja iskä ei tajua meitä ja meiän juttuja.

Me tykätään molemmat samasta musiikista. Mä oon opettanut veljen kuunteleen mm. Kanye Westiä, Commonia, Lupe Fiascoa, Chamillionairea ja Fintelligenssiä/Elastista. Matias vuorostaan on opettanut mua kuunteleen mm. Avenged Sevenfoldia, Huge Ällää ja muita monspilaisia, Stepaa, KRS-Onea, Immortal Techniquea, Urbaanilegendaa ja Are & Krisoa.

Me tykätään myös samoista tv-sarjoista ja samasta huumorista. Meillä ei mee päivääkään ilman edes yhtä South Park/Kummeli/Mankeli/Ihmisten Puolue/Paavo Pesusieni/Ketonen & Myllyrinne/Tankki Täyteen/Reinikainen/Putous/Vedetään Hatusta/Sami Hedberg/André Wickström/Jim Carrey/Frasier/Frendit/Home Improvement-siteerausta. AINA edes yks joku noista sarjoista kytkeytyy meiän juttuihin, tavalla tai toisella. :D

Mä voisin ylistää mun veljeä vaikka maailman ääriin asti, mut ei vaan ole olemassa tarpeeksi sanoja. Se on todella uniikki persoona, erittäin hauska ja sanavalmis kaveri. Omantienkulkija ja antimassaa sanan koko merkityksessä. Hän ei meinaan voi sietää kaupallisuutta ja massailmiöitä (kuten en minäkään, mutta Matiaksella se on kokonaisvaltaisempaa). Se piti blogiakin jonkun aikaa, jopa 4 merkinnän verran eli se innostus tyssäsi heti alkuunsa. Hän omien sanojensa mukaan "haluaa etsiä musiikkia, ei arvostella sitä".



Mä oon tässä jotain 1-3 vee ja Matias 0-1 vee. Tässä kohtaa oli vielä hyvät välit, mä hassuttelin ja nauratin Matiasta minkä kerkesin, mut sit jotain tapahtui kun veli pääs uhmaikään...




Välillä mä olen ilonen siitä, että ollaan näinkin isoja jo, koska me ei tapella enää juuri koskaan. Mitä ny pientä kinastelua ja muuta vammasta ja turhaa. Pieninä ja varhaisteineinä me ei muuta osattukaan. Nykyään me ollaan ku parhaat kaverit. Me ollaan jossain määrin hyvin erilaisia ja toisistamme poikkeavia (VARSINKIN ulkonäöllisesti, nimim. mua on luultu Matiaksen tyttöystäväksi), mutta taas toisaalta ollaan ihan samanlaisia.


"Ei kai ihminen voi saada ku yhen nuhan kerrallaan..." - Juhana Vilén.

Voihan ny kökkö, minkälaiseksi herkistelyksi tämäkin meni. Toivottavasti Matias ei lue tätä, se kuolis nolouteen. Ei vaan, tää oli tässä ja ei muuta kun I ♥ U, lil' bro! Kohti autokoulua ja sen yli!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Siihen ei todellakaan totu, se ei todellakaan lopu, jos te vaan seisotte vieres.

Nyt tulee sitten täyslatauksella näkökulmaa ja mielipidettä liittyen koulukiusaamiseen.

Aloitan nyt toteamalla, että mua ei ole varsinaisesti kiusattu sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta p*skamaista käytöstä ja kohtelua olen saanut osakseni. Mutta ainakaan fyysisesti ei ole kiusattu tai niin, että se ahdistaisi ja vaikuttaisi mun elämään merkittävästi edelleen. Päinvastoin. 

Nykyisellään olen (ainakin vähän) vahvempi ja tiedän, missä olen hyvä ja mikä mun paikkani on täällä. Mä olin kai sen verta herkkä ja todella huonon itsetunnon- ja tietoisuuden omaava 13-15-vuotias teini, että otin kaiken mahdollisen kritiikin ja kuran itteeni välittömästi. Koin kaiken sen henkisen lyttäämisen jälkeen olevani mm. huono, tyhmä, mitätön, turha, hyvin hidasälyinen ihminen enkä osannut tehdä mitään oikein. En osannut pukeutua oikein enkä kuunnella oikeata musiikkia.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en ole tyhmä - en vain tiedä vielä ihan kaikkea ja kysymällä asiat selviää. En ole huono - olen hyvä mm. englannissa ja mulla on pelottavan tarkka nimi/kasvo/päivämäärämuisti. En ole turha - mulla on ihana perhe ja ihania ystäviä, jotka saavat mut tuntemaan että olen ihan hyvä tyyppi after all. En ole hidas - mä vaan haaveilen ja haahuilen ajatuksissani liikaa jonkin verran. Osaan myös pukeutua kauniisiin, mukaviin vaatteisiin ja kuunnella mahtavaa musiikkia. Mä kylläkin olen aina ollut ja tulenkin olemaan ujo ja epävarma itsestäni, riippuen tilanteesta ja kanssaihmisistä. Siitä ei pääse mihinkään, vaikka mä kuinka yrittäisin.

Lähde: http://25.media.tumblr.com/tumblr_l2rw5jbYqs1qzdr4go1_400.jpg

Jos pitää yksi huono puoli tuosta mun em. tapauksiin verrattuna melko mitättömästä "kiusaamisesta" mainita, niin se että olen kovettunut, ja melko huomattavasti. En esim. itke todellakaan niin paljoa ja herkästi kuin ennen. Kerran pari puolessa vuodessa ehkä, oon huono arvioimaan. Ja toisin kuin muut Enkeli-Elisasta kertovan tarinan lukeneet, mä en itkenyt. En tiraustakaan. Mutta mua suututtaa. Järkytyttää. Vihastuttaa tollanen julmuus, kylmyys ja kovuus.

Miten joistakin lapsista voikaan tulla niin pahoja, ilkeitä, julmia koulukiusaajia? Mikä ja missä meni vikaan?

Mikä oikeuttaa kiusaamaan? Vastaus on: ei mikään. Silti kiusaamista tapahtuu ja nykyään erittäin nöyryyttävissä olomuodoissa: kuvataan väkivaltainen hakkaamispotkimissylkemistilanne jonkun kiusaajaporvarin uusimman älypuhelimen kameralla ja ladataan Youtubeen. Ahdistetaan nurkkaan koulun pihalla ja potkitaan, lyödään, revitään hiuksista (mä en oikeesti tiedä miks, mut jos joudun lukemaan just hiuksista repimisistä jostain Iltalehdestä, niin mulla heittää paistomittari välittömästi punaselle!). Suljetaan vaivihkaa pois porukasta. Kuiskutellaan ja tuijotetaan suurieleisesti samassa luokkatilassa tmv. ja hihitetään ilkeästi. Yritetään kampata keskellä käytävää/ruokalaa ja raikuvat räkänaurut päälle. Tuhotaan toisen henk. koht. tavaroita säälimättömästi, esim. koulukirjoja, puhelimia ym. ym. Nykyään on olemassa monia tapoja, kaikki yhtä pahoja.

Lähde: http://drumsongstory.com/wp-content/uploads/2010/06/bully-pic-2-GettyImages_200181253-0011.jpg
Ja miksi? Koska se on ruma ja läski. Koska se poika on homo (eikä edes välttämättä oikeasti ole, mutta jostain tällainen olettamus on tullut). Koska se änkyttää. Koska sillä on r/s/l/pick any letter-vika. Koska sillä on hörökorvat. Koska se on pelkkä säälittävä nörtti ja hikettää joka aineessa. Koska sillä on hammasraudat. Koska se on huora (vaikka tämä ei ole edes totta, niin haukkumasanana 'huora' on niin kokonaisvaltainen ja kamala, että se kyllä jää kaivertamaan mieltä pitkäksi aikaa).

Jos tätä nyt vahingossa lukee joku enemmän tai vähemmän rankasti koulukiusattu, niin sinä kultarakasnuppunen, OIKEITA "SYITÄ" ovat: se, että olet älykäs ja hyvä koulussa. Se, että olet kaunein/komein, sydämellisin ja persoonallisin ihminen, minkä he tietävät. Se, että olet mukava kaikille, jopa niille kiusaajille, vaikka he tekevät sinulle väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Se, että olet ihana, mahtava, oma itsesi. Se, että he ovat yksinkertaisesti kateellisia.
Kateus. Ilkein asia, minkä voin ikinä keksiä. Se saa sanomaan ja tekemään hirveyksiä. Se saa fiksuimmankin ihmisen pois tolaltaan ja toteuttamaan julmuuksia.

Jos totta puhutaan, mua ei kiinnosta, vaikka kiusaajalla olisi kamalat kotiolot. Mua ei hetkauta, jos kiusaaja oikeuttaa kiusaamisensa sillä, että porukat ryyppää joka päivä ja hakkaa lapsiaan joka toinen torstai. Onhan tollanen jo itsessään järkyttävää, mutta miksi se _AINA_ käännetään niin, että kiusaajasta tehdään uhri? MIKSI? Kiusaajanreppanaa säälitään sitten koko oppilashuollon voimin ja päätetään painaa koko edellispäivän naulakkopaiskonta-asfalttiinhakkaamispotkimisparaati (joka muuten on myös dokumentoituna ja kaikkien nähtävillä Juutuuppia ja Nassukirjaa myöten) villaisella ja näin kiusatun piina senkun jatkuu kahta kauheampana. Kiusattu kun meni vasikoimaan ja nyt pitää antaa potut pottuina.

Lähde: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNHEzGomnlAdL4Bj3TlIqQOxCX7hajskKajlGkGsUWu1Su5FjMUNr1h3OROgi92FKVU-Gn35WxpodZ4K2ITUEzqbFVbr-ubk9zo3X9Cx3jgVPqNB9tW9i7JJosyffr6124OestH2P2EPU/s640/bullies.jpg
Mä en voi käsittää, miten joissakin kouluissa kiusaamiseen ei vaan puututa. On totta, että koulussa on paljon opettajia ja luokanvalvojia eivätkä he pysty seuraamaan ja valvomaan aina kaikkea. Ihmisiähän nekin ovat. Jotkut Gossip Girlistä ja muista vastaavista teinipissisten suosimista jenkkisarjoista mallia ottaneet tytöt osaavat pitää kiusaamisensa niin hienovaraisena, etteivät valveutuneimmatkaan opettajat voi sitä mitenkään huomata.


En ole koskaan kiusannut ketään. Sellainen ei ole käynyt edes mielessä, se on niin törkeetä, kamalaa, julmaa. Suorastaan pahuutta. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että olen sortunut pahanpuhumiseen ihmisistä, joita en tunne kuin vain hyvin pinnallisesti ja kuulopuheiden perusteella (eikä niihinkään pidä aina luottaa, tyhmäminä). Se on oikeasti kamalaa. En tiedä muista, mutta siitä ei todellakaan jää mulle hyvä mieli, loppupeleissä. Sitä miettii jälkeenpäin, että mitä hyötyä on pilkata ihmistä, joka ei tunne mua eikä liity mun elämään mitenkään. Kukaan ei ole toista ihmistä pahempi tai parempi.


NYT LOPPUU KAIKENLAINEN KIUSAAMINEN, right guys?


Lähde: http://www.davidairey.com/images/signage/sorry-in-the-sand.jpg
Mä en hae tällä mitään maailmanrauhaa (sen saa aikaan vain ja ainoastaan The One And Only...) tai uskottele, että osaisin tehdä asialle jotain. Haluan vain herätellä ihmisiä ja takoa järkeä päähän ja osoittaa, että kiusaaminen ja muu väkivalta ei todellakaan kuulu normaaliin teini-ikään ja kasvamiseen. Se pikemminkin häiritsee henkistä kasvua ja kypsymistä ja vääristää ajattelutapaa.

Jos joku entinen tai nykyinen koulukiusaaja tätä lukee ja tuntee piston sydämessään, se on vain hyvä. En sano tätä ilkeyttäni vaan se on sen merkki, että omistat omantunnon. Lopeta heti kiusaaminen, oli se sitten "pientä" tai isoa ja pyydä anteeksi. Ei pakotettua ja mutistua "joo hei sori ny" vaan koko sydämestä tuleva "ANTEEKSI" ja kättä päälle.


Jos taas tätä lukee joku, joka olet nähnyt kiusaamistilanteen koulussa tai jossain muualla ja näet jatkossakin, ole rohkea. Ole SINÄ se kova jätkä ja puutu tilanteeseen. Auta uhria, älä kiusaajia. Ole reilu kaveri kiusatulle. Tee kaikkesi, jottei vain tulisi uusia Enkeli-Elisan ja muiden kaltaisia turhia kuolemia.


That's all I ask.