Mun kannattais näköjään AINA kirjotella blogiin vasta iltaisin. Silloin mun inspiraatiotaso on korkeimmillaan, kuten esimerkiksi nyt.
Satuin lukemaan monen mutkan kautta Aamulehden artikkelia "Voit olla ruma vaikka puolisosi vakuuttelisi muuta". Minun mielestäni jutun pointti ontuu hieman. Tässä kyseenalaistetaan ns. rumien ihmisten mahdollisuutta seurusteluun ja avioliittoon. Pistää miettimään, että ajattelevatko jotkut tosiaankin yhä niin, että avioliitto ja seurustelusuhteet ovat kauniiden yksinoikeus, ja että on jollain tapaa väärin, että oletetusti "ruma" seurustelee oletetusti "kauniin" ihmisen kanssa?
Mun mielestäni ulkonäöllä ei ole loppupeleissä mitään väliä, vaan luonne ratkaisee, puhuttiin sitten rakkaudesta tai elämästä ylipäätään. Tavalliselta näyttävä perusjamppa/likka voi olla todella herttainen, hyväsydäminen ihminen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen, kun taas ulkoisesti kuvankaunis tyttö tai henkeäsalpaavan komea poika voi olla kylmä, ilkeä, complete a-hole, jolle ei voi puhua järkeä/jonka kanssa ei voi keskustella vakavista asioista ja joka pomottaa kaikkia.
Sitä paitsi, eikö se olisikin vain ihana asia, että puoliso jättää huomioimatta pömppömahan, isohkot reidet ja perunanenän (piirteitä, joita itse omaan ja joita pidän ongelmana) ja näkee rakkaansa päivästä toiseen kauniina ja hehkeänä? Mun mielestäni olisi.
Juuri näin. Mitäpä sitä muiden mielipiteistä välittämään, jos olet jo löytänyt elämäsi rakkauden, joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.
Satuin lukemaan monen mutkan kautta Aamulehden artikkelia "Voit olla ruma vaikka puolisosi vakuuttelisi muuta". Minun mielestäni jutun pointti ontuu hieman. Tässä kyseenalaistetaan ns. rumien ihmisten mahdollisuutta seurusteluun ja avioliittoon. Pistää miettimään, että ajattelevatko jotkut tosiaankin yhä niin, että avioliitto ja seurustelusuhteet ovat kauniiden yksinoikeus, ja että on jollain tapaa väärin, että oletetusti "ruma" seurustelee oletetusti "kauniin" ihmisen kanssa?
Mun mielestäni ulkonäöllä ei ole loppupeleissä mitään väliä, vaan luonne ratkaisee, puhuttiin sitten rakkaudesta tai elämästä ylipäätään. Tavalliselta näyttävä perusjamppa/likka voi olla todella herttainen, hyväsydäminen ihminen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen, kun taas ulkoisesti kuvankaunis tyttö tai henkeäsalpaavan komea poika voi olla kylmä, ilkeä, complete a-hole, jolle ei voi puhua järkeä/jonka kanssa ei voi keskustella vakavista asioista ja joka pomottaa kaikkia.
Sitä paitsi, eikö se olisikin vain ihana asia, että puoliso jättää huomioimatta pömppömahan, isohkot reidet ja perunanenän (piirteitä, joita itse omaan ja joita pidän ongelmana) ja näkee rakkaansa päivästä toiseen kauniina ja hehkeänä? Mun mielestäni olisi.
Tässä muutama poiminta jutun kommenteista:
"Minä ihailen rakkaassa ihmisessä alitajuisesti niitä kauniita/komeita piirteitä esim. tiettyä ilmettä, silmiä, käsiä, selkää. Inhottavasta ihmisestä etsii ne kaikista rumimmat piirteet jotta voi inhota vielä lisää. Tiedä sitten, mistä johtuu. Mutta ei kai kukaan ota kumppanikseen sellaista, jolla ei ole yhtään kaunista/komeata piirrettä? Ei taida edes olla kovin montaa ihmistä josta ei sellaista piirrettä löytyisi joka on jonkun mielestä kaunis/komea."
"Kauneus:- Katsojan silmissä - Esimerkkinä kukat. Kaikki eivät pidä ruusua kauniina, jotkut pitävät päivänkakkaroista.- Ihmisten muodostama ajatus "oletus" kauniista- OpetettuJos lapselle ei ole opetettu mikä on rumaa ja mikä kaunista ja kysyisit siltä vertailevaa kauneuden kohdetta, saattaisi vastaus olla hämmentävä."
Lopuksi vielä erään miehen jättämä suorastaan tyhjentävä kommentti: "Ei minua kiinnosta muiden naisten mielipiteet kuin oman vaimoni. Hänelle olen komea ja se riittää minulle. Minusta hän on maailman kaunein nainen!""Olisikohan rakkaudessa kyse muustakin kuin ulkonäöstä?? Mitä paremmin opin puolisoani tuntemaan, sitä enemmän häntä olen oppinut rakastamaan ja yhteisten vuosien karttuessa ulkonäössä tapahtuvat muutokset eivät vähennä viehätysvoimaa, vaan kertovat eletystä elämästä täynnä muistoja. Omissa lapsissa voi sitten ihailla omaa ja puolison menetettyä nuoruutta ja kauneutta/komeutta. ---Elämä on turvallista silloin, kun on löytänyt aidon ja kestävän ihmissuhteen, ilman jatkuvaa vertailua, kilpailua ja itsensä piiskaamista. Nykyaikainen käsitys rakkaudesta sopii mielestäni parhaiten murrosikäisen kypsymättömään maailmankuvaan. Parikymppisenä minäkin jaksoin kauhistella puolisoni rumaa toppatakkia ja koirankorvapipoa. Nykyään näen vain hyväksyvän hymyn ja rakastavat silmät. :)"
Juuri näin. Mitäpä sitä muiden mielipiteistä välittämään, jos olet jo löytänyt elämäsi rakkauden, joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti